– Kortepohjan vanhemmat (KoVa) on rekisteröimätön vanhempainyhdistys. Sen toimintaan voivat osallistua kaikki huoltajat, joilla on oppilaita Kortepohjan koulussa tai päiväkodeissa. Olemme laajentaneet toimintaamme päiväkotien puolelle, jotta voimme jo rakentaa tulevan päiväkotikoulun toimintakulttuuria.
– Kokoukset ovat 1-2 kuukauden välein koululla arki-iltaisin. Korona-aikana käytämme Meet-kokousta. Koulun edustaja (rehtori) aina mukana kokouksissa. Näissä tapaamisissa käymme läpi ajankohtaisia koulun ja kodin yhteisiä asioita.
– KoVa:lla omat nettisivut, joiden linkki näkyvästi esillä Peda.netissä koulumme etusivulla. Sieltä löytyy myös tulevan kokouksen ajankohta sekä linkki kyseiseen Meet-kokoukseen. Epävirallisena viestintäkanavana toimii KoVa:n WhatsApp-ryhmä.
– Yhdistyksen tehtävänä on tukea toiminnallaan kodin ja koulun välistä yhteistyötä lasten parhaaksi. Luokkaedustajat toimivat yhteyshenkilönä, välittäen tietoa kotien ja koulun välillä. Luokkaedustajat ovat vanhempien ääni kokouksissa.
– Osallistumme koulun toimintaohjeiden laatimiseen, yhteisölliseen oppilashuotoryhmään, tulevan Kortepohjan päiväkotikoulun suunnitteluryhmään, ym.
– KoVa toimii myös vaikuttajana kaupungin instansseihin päin ja tekee esityksiä oppilaiden liikenneturvallisuuteen liittyvissä ym. asioissa.
– Teemme yhteistyötä Jyväskylän vanhempainfoorumi ry:n kanssa. Olemme osallistuneet vanhempainfoorumin järjestämiin tapahtumiin ja koulutuksiin.
– KoVa on ollut aktiivinen järjestäjä vuosittaisessa Opetushallituksen ideoimassa ”Maailman suurin vanhempainilta” -tapahtumassa.
– KoVa:n tavoite on auttaa vanhempia järjestämällä infoiltoja monista lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvistä aiheista, kuten somekäyttäytyminen ja mediakasvatus, kiusaamiseen puuttuminen ja sen ehkäiseminen. Jotain on jo toteutettu, mutta toivomme, että koronarajoitusten purkamisen jälkeen päästään jälleen näiden tärkeiden aiheiden pariin.
– Olemme järjestäneet Kevätmarkkinat, joiden yhteydessä arpajaiset sekä huutokaupan, joista saatuja tuottoja olemme käyttäneet ”Iloinen Liikkuja” -stipendeihin, joka myönnetään 3 lk:n oppilaalle. Kolkeille siksi, että heille ei myönnetä muita stipendejä. Lisäksi tarkoitus on hankkia liikuntavälineitä välitunneille ja rahoittaa kuljetuksia ekskursioiden yhteydessä.
– KoValaiset kannustavat kaikkia kiinnostuneita tulemaan ns. matalalla kynnyksellä mukaan toimintaan. Mitään läsnäolopakkoa ei ole, vaan kokoukseen voi tulla ehtiessään. Meillä kaikilla vanhemmilla on jotain erityisosaamista tai kokemusta, jota voimme jakaa muille. Siitä esimerkki alla:
– Väistökoulu Voionmaalle muuton yhteydessä toteutti monitaitoinen puheenjohtajamme Jussi Ahonen oivan ideansa ja teki uudesta suositellusta (laatinut liikennesuunnittelija Janne Hölttä) koulumatkasta 360-virtuaalisen version, joka julkaistiin Peda.netissä. Tämän videon avulla pystyivät perheet etukäteen tutustumaan uuteen pidempään koulumatkaan. Videosta on apua myös tuleville kortepohjalaisille epuille.